lauantai, 17. syyskuuta 2011

Uusien illassa puhuttiin politiikkaa ja ideoitiin tulevaa toimintaa


Idylliseen Roots Cultural Movement -kahvilaan kokoontui perjantaina 16. 9. yhteensä noin 20 nuorta vasemmistolaista tutustumaan Vasemmistonuorten toimintaan, keskustelemaan politiikkaa ja syömään herkullisia kasvistortilloja.

Useiden uusien kasvojen lisäksi mukana oli muun muassa Varsinais-Suomen Vasemmistonuorten paikallistoimintaa esitellyt piirin puheenjohtaja Tiina järvi, sekä Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson, joka esitteli järjestön valtakunnallista toimintaa kertoen muun muassa järjestön jaostoista ja työryhmistä sekä meneillään olevista kampanjoista.

Järjestöön tutustumisen lisäksi ideoimme pienryhmissä toimintaa, johon ryhmäläiset itse haluaisivat osallistua, ja jota haluaisi itse järjestää. Kiinnostusta löytyi niin monipuoliseen kulttuuritoimintaan (teatteri, elokuvaillat, näyttelyt, kuoro, jalkapallo jne.) kuin opinto- ja tiedotustoimintaankin. Esille nostettiin erityisesti kiinnostus talous- ja ympäristöaiheita käsitteleviin luentoihin ja opintopiireihin. Kesälle 2012 ideoitiin viljelypalsta-toimintaa ja sissiviljelyä sekä poliittisten nuorisojärjestöjen välistä jalkapalloturnausta.

Iltaamme ilahdutti myös hyvistä puheenlahjoista tunnettu toverimme Saska Heino ja hänen ideologiaa käsittellyt puheensa. Puhe innoitti keskustelua muun muassa siitä missä määrin kulttuuri ja yhteiskunta on palautettavissa talousjärjestelmään, ja kuinka vahva rooli talousjärjestelmään kohdistuvalla kritiikillä vasemmistolaisessa liikkeessä yleensä on. Illan mittaan keskustelu sivusi myös presidentti-instituutiota, työelämää, sukupuolista tasa-arvoa ja energia-asioita sekä muita kiinnostavia poliittisia aiheita.

Kaiken kaikkiaan ilta oli erittäin onnistunut ja meininki hyvä. Toivottavasti tapaamme pian uudestaan tulevan toiminnan merkeissä! Ainakin jalkapalloa, Aurinkolahden talkoot, filosofia opintopiiriä sekä teatterissa käyntiä luvassa lähitulevaisuudessa.

Parhaiten kokouksista ja muista tapahtumista pysyy perillä seuraamalla blogia ja liittymällä v-s vanun sähköpostilistalle lähettämällä tietonsa osoitteeseen varsinais-suomi@vasemmistonuoret.fi.


0 kommenttia:

Lähetä kommentti